filosofia

Ilove Creative ei ole meille vain työpaikka, vaan elämäntapa. Olemme yhdessä kasvanut ja hioutunut tekijäjoukko, joka uskoo vahvasti yhteistyön voimaan.

Täydennämme tekijöinä toisiamme ja muodostamme luovan ja samalla tehokkaan tiimin: yksi pääsee suunnittelutyössä nopeasti alkuun, toinen jatkaa eteenpäin ja kolmas kommentoi, oikolukee ja huolehtii aikataulutuksesta.

Emme muodosta tiimiä vain keskenämme, vaan siiheen kuuluu yhtälailla asiakkaamme ja yhteistyökumppanit. Yhdessätekeminen hyvässä hengessä on meidän juttumme.

Design
made
in good
spirit.

luovuus

Meille luovuus on koko olemassaolomme perusvoima, joka voi lähteä liikkeelle yhdestä pienestä sanasta tai ajatuksesta – valtava rönsyävä maailma. Sitten me vain tartumme ajatusta hellästi niskasta kiinni ja hiomme siitä timantin – idean, joka katkoo turhat rönsyt, yhdistää taitavasti muodot ja värit.

Syntyy harmonia ja lopputulos, joka on kulloinkin asiakkaansa ja tavoitteidensa näköinen – ja vähän enemmän.

Creativity
made
in good
spirit.

ideointikyky

Jos luovuus on rohkeutta, ideointikyky on taito tehdä siitä kannattavaa – niin meille kuin asiakkaillemme. Meidän hyppysissämme vaihtoehdoista löytyy kulloinkin se paras idea, joka on siinä hetkessä asiakkaallemme se toteuttamiskelpoisin ja toimivin ratkaisu. Paras lopputulos syntyy aina yhteistyöllä ja hyvällä vuorovaikutuksella asiakkaan kanssa.

Uskallamme myös myös haastaa ajattelua silloin, kun on sen paikka – positiivisesti ja rakentavasti.

Ideas
made
in good
spirit.

ammattitaito

Meillä kaikilla on yli 20 vuoden kokemus alalta. Se tekee meistä ammattilaisia myös siinä, missä luovat suunnittelijat eivät yleensä henkseleitään paukuttele – projektinhallinnassa, aikatauluttamisessa ja projektien läpiviennissä.

Pieni koko tekee meistä tavallistakin ketterämpiä: luovuus, ideat ja projektisuunnitelmat kuuluvat meille kaikille. Ja vaikka olemme pieni toimisto, teemme yllättävän isoja projekteja, tunnetuille brändeille.

Work
made
in good
spirit.

yhdessä
tekemisen fiilis

Tedämme, että olemme monesti pelastaneet asiakkaamme pinteestä. Joskus olemme olleet siellä myös itse. Niistä hetkistä saa valtavasti uutta energiaa, intoa ja can do -asennetta. Töölön pieni toimistomme on tästä tunnelmasta revennyt jo melkein liitoksistaan! Kiitos hyvän tiimihengen ja kuluneiden yhteisten vuosien, täydennämme toisiamme täydellisesti, myös ammatillisesti. Olemme samaa Ilove-perhettä. Olisi mahtavaa saada sinut osaksi sitä!

Friendships
made
in good
spirit.

aitous

Kun purkkiin laittaa ammattitaidon, helppouden, luovuuden ja ideointikyvyn – ja sekoittaa oikein kovasti – lopputuloksena on aito, omalta tuntuva sekoitus ilovelaisuutta. Kokemuksemme mukaan pienuus on siinä vain eduksi. Meitä ei tarvitse jännittää, sillä uskallamme itsekin kysyä ne tyhmät kysymykset ja kerromme avoimesti, jos jokin askarruttaa. Mitä sinun tekisi mielesi kysyä meiltä? Anna palaa!

Questions
made
in good
spirit.