Inspiroiva Pariisi

Pariisi on suurkaupunki, joka hurmaa kerta toisensa jälkeen. Rakastavaisten kaupungissa riittää koettavaa kaikille aisteille, ja siksi se on täydellinen kohde lyhyelle irtiotolle ja inspiraatiomatkalle. Koko Pariisia ei ehdi nähdä yhdellä reissulla, mutta tunnelmaa ehtii aistia lyhyemmälläkin visiitillä. Mitä kolmessa ja puolessa päivässä ehtii kokea? Ilove Creative otti selvää. Tässä muutama suosituksemme ja vinkkimme.


1. Kävele ja aisti tunnelmaa

Pariisin kulttuuritarjontaa ei tarvitse mennä ihailemaan museoihin asti, sillä etenkin visuaalisuus näkyy vahvasti jo katukuvassa. Keskustassa on vaikea löytää kadunkulmaa tai rakennuksen seinää, jonne joku ei olisi jo käynyt taiteilemassa kuvallista tuotosta tai kannanottoa ohikulkijoiden ihmeteltäväksi. Kun nostaa katseensa katukyltin yläpuolelle, voi nähdä vaikka pienen taulun kiinnitettynä rakennuksen seinään.

Mukavat kengät ovat Pariisissa tärkeä varuste! Kävelemällä saa parhaimman käsityksen erilaisista kaupunginosista ja näkee kaikenlaista. Liikuskelua ei kannata rajoittaa vain nähtävyyksien liepeille, missä me turistit perinteisesti liikumme, vaan ottaa metro eri alueille ja aistia erilaisia tunnelmia eri kadunkulmissa.

Latinalaiskortteli

Majoituimme Pantheonin naapuriin, joten Latinalainen kortteli eli 5. ja 6. kaupunginosa olivat jatkuvasti reittiemme varrella.

Le Grenier de Notre Dame

Pariisin vanhin kasvisravintola, joka on toiminut samassa paikassa jo 40 vuoden ajan. Ruoka on erinomaista, samoin palvelu.
https://www.legrenierdenotredame.fr/
Osoite: 18 Rue de la Bûcherie, 75005 Paris

Shakespeare & Co

Tunnelmallinen kirjakauppa, joka myy pääasiassa englanninkielisiä kirjoja. Tämä on paikka, jossa kirjojen ystävä saa ajan kulumaan helposti. Kirjakauppa on kahdessa kerroksessa: katutasossa on kirjoja lattiasta kattoon, yläkerrassa voi puolestaan lukea, soittaa pianoa tai vaikka paijata kissaa. Tässä kirjakaupassa vieraillaan myös elokuvassa Rakkautta ennen auringonlaskua.
https://shakespeareandcompany.com/
Osoite: 37 Rue de la Bûcherie, 75005 Paris

La Crêperie

Aamiais-/lounaspaikka Pantheonin liepeillä. Kymmenellä eurolla pääsee nauttimaan runsaasta aamiaissetistä, jolla jaksaa pitkälle päivään: croissant + hilloa, tuoretta leipää voilla, omeletti, kuppi kahvia / teetä sekä lasillinen appelsiinimehua. Lounaaksi tai jälkiruoaksi voi puolestaan nauttia täytettyjä lettuja eli ranskalaisittain kreppejä, joihin voi valita joko suolaisen tai makean täytteen.
https://www.facebook.com/lacreperiesoufflot/
Osoite: 12 Rue Soufflot, 75005 Paris, Ranska

Marais

Marais eli 3. ja 4. kaupunginosa Seinen pohjoispuolella, minkä avoimessa ilmapiirissä erilaiset kulttuurit kohtaavat. Alue on täynnä elämää: putiikkeja, gallerioita, kahviloita, ruokapaikkoja ja baareja.

Merci

Tämä on designista kiinnostuneen must-kohde. Concept store, joka on elämys. Meidän vierailumme aikana liikkeen alakerta oli muuntautunut hiekkarannaksi.
https://www.merci-merci.com/fr/
Osoite: 111 boulevard Beaumarchais, 75003 Paris

Papier Tigre

Paperikauppa, jossa on kaikkea kaunista ja tyylikästä. Tuliaiseksi tarttui mukaan hienot pelikortit.
https://www.papiertigre.fr/en/
Osoite: 5 Rue des Filles du Calvaire, 75003 Paris

Neobento

Japanilaisella konseptilla toimiva ravintola, jossa on maailman pisin ja vaikein wifi-tunnus, mutta hyvä tunnelma ja ruoka.
https://neobento.com/
Osoite: 5, rue des Filles du Calvaire, 75003 Paris

Amen Paris Concept store

Liikettä, jonka ikkunassa istuu tiikeri, ei voi ohittaa.
https://www.amenmuseumstore.com/paris/
Osoite: 14 Rue des Filles du Calvaire, 75003 Paris

2. Puistot

Jardin du Luxembourg

Luxembourgin puistossa sunnuntai-iltapäivänä on kuhinaa. Suomalaisena on virkistävää nähdä, miten moni lukee kirjaa tai lehteä kännykän selailemisen sijaan. Puistoalue on laaja ja sinne mahtuu monenlaista toimintaa: leikkipaikkoja, poniratsastusta, lenkkipolkuja ja lepotuoleja. Vaikka kyltit kieltävät nurmikolla istumisen, lämpimänä sunnuntai-iltapäivänä pariisilaiset pitävät siellä piknikkiä perheiden ja ystävien kesken ja nauttivat viheralueestaan kaupungin keskellä.

Jardin des Plantes

Kasvitieteellinen puutarha on rauhallinen helmi keskellä kaupungin vilinää.

3. Seine

Seinen varrelta joen molemmin puolin löydät kaikenlaista nähtävää. Jokilaivoja, kuntoilupaikkoja ja atleettisia ranskalaisia, kioskeja ja kahviloita… Tai vaikkapa Eiffel-tornin.

4. Eiffel-torni

Eiffel-torni on niin ikoninen maamerkki, että se on nähtävä ja mielellään monesta eri suunnasta. Jos osut Eiffelille iltavalaistuksessa tasatunnin aikana, näet säkenöivän Eiffelin ja paljon kameralla varustettuja turisteja.

5. Syö & juo

Pariisi on nautiskelijoiden kaupunki. Kaupungin tunnelma tiivistyy kahviloissa, leipomoissa ja ravintoloissa. Nauti!