Yhteistyötä ja muutakin kuin pönötystä – aarrekarttasessio teki tavoitteet näkyväksi

Säännöllisin väliajoin on hyvä pysähtyä miettimään, missä on ja ennen kaikkea, mitä kohti haluaa kulkea.

Olemme visioineet yrityksemme toimintaa säännöllisesti keskustelujen äärellä. Olemme kirjoittaneet post-it -lapuille tavoitteita, toiveita, vahvuuksia ja kehityskohtia ulkopuolisten fasilitaattoreiden johdolla, joka sekin on ollut hyödyllistä ja selkiyttänyt ajatuksia konkreettisemmiksi. Tällä kertaa halusimme kuitenkin kokeilla astetta visuaalisempaa lähestymistapaa.

Aarrekartta tekee tavoitteet näkyväksi

Aarrekartta (englanniksi vision board tai dream board) on menetelmä, jossa lehdistä leikataan talteen sanoja, lauseita ja kuvia, jotka kuvastavat niitä asioita, joita kohti haluaa kulkea. Leikkeet liimataan paperille visuaaliseksi kollaasiksi. Nämä kuvat ja elementit edustavat asioita, joita halutaan saavuttaa tai hankkia elämään, olipa kyse sitten unelmista, tavoitteista, toiveista tai arvoista.

Aarrekartta perustuu ajatukseen siitä, että visualisoimalla tavoitteitaan ja toiveitaan, henkilö voi houkutella näitä asioita elämäänsä. Se toimii muistutuksena ja inspiraation lähteenä matkalla kohti näitä päämääriä. Aarrekartan luomisen uskotaan auttavan henkilöä keskittymään tavoitteisiinsa ja pitämään ne mielessä päivittäisessä elämässä.

”Emme analysoineet tai pohtineet sen kummemmin, mitä tai miten, vaan intuitiivisesti tartuimme niihin sanoihin ja kuviin, jotka herättivät sisällämme jotain: innostusta, lämpöä, iloa ja jännitystä.”

Aarrekartan syntyprosessi inspiroi

Siispä tuumasta toimeen. Yksi torstai-iltapäivä kokosimme keskellemme kasan lehtiä, laitoimme musiikin soimaan ja aloimme saksia esiin unelmia, haaveita, toiveita ja tavoitteita. Samalla jutustelimme ja jaoimme ääneen sanoja ja lauseita, joita lehtien sivut tekivät meille näkyväksi. Emme analysoineet tai pohtineet sen kummemmin, mitä tai miten, vaan intuitiivisesti tartuimme niihin sanoihin ja kuviin, jotka herättivät sisällämme jotain: innostusta, lämpöä, iloa ja jännitystä.

”Aikakaudella, jolloin maailma on kovin digitaalinen ja työskentelykin tapahtuu pääosin tietokoneella, tuntui erityisen mielekkäältä selailla fyysiä lehtiä ja leikata ja liimata paperia – tehdä käsillä jotain hyvin konkreettista.”

Aikakaudella, jolloin maailma on kovin digitaalinen ja työskentelykin tapahtuu pääosin tietokoneella, tuntui erityisen mielekkäältä selailla fyysiä lehtiä ja leikata ja liimata paperia – tehdä käsillä jotain hyvin konkreettista. Parin tunnin päästä siellä täällä oli leikeltyjä lehtiä, joista oli noussut värikkäitä ja kauniita kuvia sekä valtava määrä sanoja ja sanapareja, kuten käännekohta, merkitys, taiteilija, muotoiluajattelu, käärityt hihat…

Seuraavana aamuna aloitimme kollaasin kokoamisvaiheen, jossa aloimme jälleen musiikin tahdissa liimata suurelle paperiarkille edellispäivän lopputulosta. Kolme graafikkoa, kaksi liimapuikkoa, iso paperi ja vähän kahvia. Näiden voimalla meillä oli parin tunnin päästä edessämme yhteinen visio, jota tarkastelimme uteliaina.

Valmis aarrekartta on runsas ja värikäs. Se viestii kuvin ja sanoin.

Lopputulos herättelee

Yhteistyöllä ja kollaasitekniikalla voi syntyä jotain ennakoimatonta, hienoa, vähän yllättävää ja ennen kaikkea inspiroivaa. Miltä kuulostaisi vähemmän pönötystä? Entä Lisää leikkiä, Enemmän yhteistyötä ja Rakkautta ensisilmäyksellä.

Tervetuloa kahville ja juttelemaan kiinnostavista uusista projekteista – tai vaikkka tekemään oma karttasi! We love everything new.